Pages

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Savannilla-sarjan viimeisen eläimen esittely!


Savannilla-sarjan viimeinen lenkki, afrikanpuhveli on saanut muotonsa paperille. Tämä projekti soljui mukavasti alusta loppuun ilman sen suurempia ongelmia. Kokonaisuuden hahmottaminen ja tietyn rytmin löytyminen on selkeästi löytynyt. Ensimmäisen sarven piirrettyä ja kokonaisuuden hieman hahmotuttua tuli kyllä itselle kunnon  wau-fiilis. Tästä tulee siisti, tämä täytyy saada äkkiä valmiiksi! Innostuin kyllä näistä sarvekkaista niin, että en ihmettele vaikka löydän itseni piirtelemästä lisää sarvia paperille.






Mielessäni oli parikin vaihtoehtoa, joka sopisi viimeiseksi tähän kolmikkoon.  Ehkä näiden kaikkien kolmen yhteinen piirre oli oltava massiivisuus. Paperi jolle piirsin oli jo itsessään massiivinen ja lähes huusi jotain kookasta ikuistettavaksi sen pintaan. Norsu syöksyhampaineen, sarvikuono isoine sarvineen ja afrikanpuhvelin komea kruunu täyttivän tämän vaatimuksen hyvin. 

Sitten siihen aiheeseen, josta mainitsin jo Instagramin puolella! Pieni detalji, jonka lisäsin tähän on se, että tämä kaverin toinen silmä on sokea. Hyvin se on näyttänyt katoavan kokonaisuuteen, jos sitä ei kukaan vielä ole huomannut. 

Lisäsin tämän kertomaan joskus jopa rujostakin elämästä savannilla. Katsoinkin tässä vastikää videon, jossa puhvelilauma taisteli leijonia vastaan ja kyllä leijonat joutuivat nöyrtymään valtavien sonnien edessä. Ainahan se ei välttämättä näin kuitenkaan mene.


Kaiken kaikkiaan aikaa tämänkin tekemiseen meni reilu 20 tuntia, joten nämä ei ole niitä yhden illan juttuja. 

Jotkut ovat kyselleet, että miten mielenkiinto pysyy yllä näinkin "pitkässä" projektissa. Osittain asennoitumiskysymys ja kyllä kun mielenkiintoa piisaa, niin ei siinä kelloa tule liiaksi katsottua. Sitä vain uppoutuu työhön musiikin soidessa ja kello unohtuu.




Seuraavat projektit aloiteltu ja niistä pysyt jyvällä kattelemalla Instagramia! Katellaampa siellä!
P.s Tämän sivun portfoliosta löydät valmiit työt, joten käyppä vilkaiseen sekin.
J.s

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti